9. kesäkuuta 2015

Fysiinen harjoittelu ja ratsastus /Physical training and riding

Ratsastajan kunto tulee olla hyvä, jotta harjoittelu pysyy laadukkaana ja terveellisenä. Harrastepuolella jossa ratsastamme usein maximissaan vain yhden hevosen (1h) päivässä, peruskuntoa ei vaadita mahdottomasti, mutta heti kun ruvetaan rastastamaan useampaa hevosta päivässä vaatii tämä jo hyvän peruskunnon jotta jaksaa useamman tunnin päivässä keskittyä ja käyttää kehoa hallitusti ilman että sykkeet pyörivät maximissa. Peruskunnon lisäksi erittäin tärkeä asia on kehonhallinta, ilman tätä emme pysty kontroloimaan hevosta, antamaan tarvittavia apuja tai kehittymään halutulla tavalla. Kehonhallintaan kuuluu tässä lajissa koko varatalo, vaikka pääosiossa on keskivartalon hallinta.
Ratsastettaessa pyrimme pitämään saman istunta asennon tasapainoisena kokoajan. Verrattuna esimerkiksi pallopeleihin tai omaan taustaani alppihiihdon puolella, jossa liikesuuntia on useita ja ne ovat laajoja. Ratsastus on siitä mielenkiintonen laji että liikkeet eivät juurikaan saa näkyä ulospäin. Liikeradat ovat erittäin pieniä, mutta silti kehossa tulee olla voimaa, täsmällisyyttä ja reaktionopeutta erittäin paljon. Hevonen on herkkä eläin ja jos me emme osaa säätää omaa kehoamme tarpeiden mukaan ei kommunikaatiosta hevosen kanssa tule toimivaa.
Voimaa ei tarvita kuten painonnostossa, mutta lihaksiemme tulee olla vahvoja, jotta pystymme tarpeen mukaan säätämään lihaksen voiman käyttöä suhteessa hevoseen. Hevosia on monenlaisia joista kaikki reagoivat apuihin hieman eritavalla, jolloin voimaa tarvitaan erimäärä. Hevone painaa keskimäärin 500kg, jolloin ihminen on aika voimaton jos hevonen väärälle tuulelle sattuu ja silloin on hyvä että itsellään on jonkinverran voimaa, jotta pystyy toimimaan hevosen kanssa vaikeammissakin tilanteissa.
Reaktionopeutta tarvitaan kokoajan, sillä eläin on arvaamaton ja toimii aistien perusteella. Me emme reagoi puoleekaan siihen mihin hevonen, ja näin hevonen voi säikähtää ja potkaista tai juosta karkuun murtoosasekunnissa vaikka se juuri seisoi tyynen rauhallisena paikoillaan. Tässä tilanteessa meidän tulee osata reagoida erittäin nopeasti, jotta ehdimme sivuun ja säästymme loukkaantumiseta tai pysymme selässä rastastettaessa.
Täsmällisyytta tarvitaan kehonhallinnassa. Kuinka paljon liikutan mitäkin liahasta ja niveltä mihinkin suuntaan ja missä vaiheessa. Riittääkö pieni keskivartalon jännitys, vai tarvitaanko pakaraa ja pohjetta lisäksi?  Tavoite olisi käyttää mahdollisimman vähän ja kevyitä apuja, mutta tähän oppiminen sekä ihmiseltä että hevoselta vie pitkän aikaa, ja siksi aloitamme usein isommista liikkeista. Hyvällä kehonhallinnalla voimme pienentää tuota kehittymisen matkaa toivottuun rastastustekniikkaan ja kommunikoimiseen hevosen kanssa.

Harjoittelu muotoja ja mahdollisuuksia on erittäin monia ja näistä kirjottelen lisää myöhemmin:)







Physical training and riding

Rider's condition must be good in order to keep training high-quality and healthy. On the hobby side where we usually ride only one horse (1h) a day, our basic condition dose not need to be top level, but as soon as it comes to riding more horses a day it requires already a really good basic condition so that we can consentrait and use our body controlled, so that our puls is not running in the maximum. On top of the basic condition, bodycontrol is essential, because without this we can not control our horse and give the nesessary aids or develope int he way we want.
While riding we strive to ceep our sitting position as balansed as possible. Compared to for example ball games or my past in alpine skiing, where the motion direction are many and they are big. Riding is an interesting sport because the movement shoulden really be seen from outside. The movements are really small, but still the mode needs strength, precisenessand good reaction speed. Horses are sensible animals and if we can´t controll our own body as needed, the communication with the horse will not work well.
We do not need strenght as in weight lifting, but our muscles needs to be strong, so that we can regulate as needed our muscls strength according to the horse. Horses are many and each and everyone reacts to aids differently, in which cases we need different ammount of strength. Horses weight about 500kg and on side of them humans are quite strengthles if the horse is on the wrong mood, and at that time its
important we have some strength so that we can function with the horse also in difficult situations.
Reaction speed is required all the time, because the animal is unpredictable and functions accourding to senses. We don´t react even to half of what the horses dose reacts to, and i this case the horse can get frightened and kick or run away in half of a second even if standing just calm before this. In this situation we need to be able to react really fast, so that we have time to take a step to the side, so that we don´t get hurt or stay on the horse if riding.
Preciseness is need in bodycotrol. How much should I move what muscle and joint to what direction and at what time. Is it enough to make a small movement in the middle or do I need to use my buttock or my calf also? The goal is to use as liddle and as easy aids as possible, but for humans and for the horse to learn this takes a long time, and that is why we start from bigger movements. Whit good bodycontrol we can cut up the development path towards the desired riding teknik and communication with the horses.

Training forms and possibilitis are many and I will write more about these later on:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti