Lajinvaihto aikuisena

 Aikuisena emme usein ole yhtä päättömiä ja rohkeita tekemään isoja muutoksia elämässämme ja tavoitteissamme, kun mitä olemme lapsina. Lapsena uskomme että pystymme valloittamaan maailman ja voittamaan. Etenkin urheilun maailmassa ajatellaan että laji pitää aloittaa hyvin nuorena, jotta huipulle on edes pientä mahdollisuutta. Tietyissä urheilulajeissa tämä on aika pitkälti totta, etenkin sellaisissa lajeissa joissa huipulla ei enää olla n. 30 vuoden iän jälkeen (alppihiihto, telinevoimistelu). Nuorena aloittaminen on aina eduksi, mutta tärkeämpää mielestäni on  (urheilijan ja valmentajan näkkökulmasta) antaa lapselle monipuoliset fyysiset ominaisuudet nuorena, jotta jos lapselle, nuorelle tai aikuiselle syntyy halu tai pakote lajinvaihtoon niin silloin siihen on annettu mahdollisimman hyvä pohja ja mahdollisuus.

On olemassa lajeja, kuten ratsastus jossa huipulla ei tarvitse olla nuori (30v). Ratsastus vaatii taitoa, voimaa ja hyviä fyysisiä ominaisuuksia. Kaiken kaikkeaan ratsastus on kuitenkin taitolaji, jossa tuntimäärä satulassa kasvattaa ja opettaa. Lajissa on myös niin paljon muuta opittavaa kuin pelkkä ratsastustekniikka, joka vaatii vuosien taitojen harjaantumista. Juuri tämä tekee lajista mielenkiintoisen ja haastavan.

Oma lajin vaihtoni alppihiihdosta ratsastukseen tuli osittain sattumalta, osittain varmasti myös alitajuntani toi minut lajin pariin. Lapsena rakastin ratsastusta, kävin eri ratsastuskoulujen viikkotunneilla ja leireillä 6-10-vuotiaana. Olin kuitenkin niin allerginen hevosille, että minun oli pakko lopettaa tunneilla käyminen. Lapsena sydämeni kuitenkin sykki alppihiihdolle, siinä oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sekä rakastan talvea ja lunta yli kaiken. Alppihiihto ei kuitenkaan näyttäytynyt lajikseni niin pitkäksi aikaa kun olin unelmoinut ja toivonut. Sairastelujen takia kehon kyky ei enää kestä alppihiihtoa huippu-tasolla, mutta se kestää ratsastuksen. Josta olen erittäin kiitollinen ja iloinen!

Näen paluuni ratsastukseen hienona asiana, se sopii persoonalleni hyvin. Olen urheilijamielinen ja tulen sellaisena aina pysymään. Saman aikaisesti olen herkkä ja huolehtivainen persoona, mitä tarvitaan ratsastuksessa kun työkaverina on hevonen. Ratsastus sopii keholleni hyvin, siinä ei viedä kehoa maximaaliseen pisteeseen, sekä jos sattuu sairastelu kierre, on aina paljon opittavaa ilman että tarvitsee olla hevosen selässä. Vaikka siellä aina haluaa olla. Opin tie on pitkä, jostain on aloitettava ja uskon että hyödyntäen oman urheilu-taustani, niin urheilijana kuin valmentajana ja persoonaani pystyn oppimaan paljon ja kehittymään hyväksi ratsastajaksi vielä tälläkin iällä kunnolla aloittaneena. 15-vuodessa kehittyi hyväksi laskijaksi, 10-vuodessa kehittyy kyllä ratsastuspuolellakin. 

Olkaa rohkeita ja tavoitelkaa unelmianne. Jos sisälläsi tuntuu pienikin ikävän tuntuinen tunne, että haluat vaihtaa suuntaa elämässäsi, niin kuuntele tätä tunnetta ja tee rohkea päätös. Se palkitsee!