Urheilija ja loukkaantuminen / The athelet and injury

Minulle on monesti aikoinaan sanottu että ”et ole loukkaantuneena”, vaikka kapasiteettini harjoitella on ollut lähes nollassa. Kerran on solisluu murtunut ja minun silmissäni tämä näytti kelpaavan ihmisille oikeaksi loukkaantumiseksi, ja harjoittelun poisjättäminen oli hyväksyttävää. Kun loukkaannumme näkyvästi on loukkaantuminen helppo nähdä ja ymmärtää, mutta kun kyseessä on sisäelin tai psyykkiinen sairastuminen, se saatetaan nähdä vain haluttomattomuutena harjoitella, vaikka urheilijan sisällä palaisi kova halu harjoitella.

Kun loukkaantuminen hyväksytään ulkopuolisessa ympäristössä, on urheilijan helpompi käsitellä loukkaantumista. Saamme usein tukea ystäviltä, perheeltä ja tiimiltämme sisäisten ristiriitaisten tunteiden ja ajatuksien käsittelyyn. He voivat myös ohjata ammattilaiselle, jos kokevat että heidan apu ja tuki ei ole riittävä. Harjoittelu kyvyttömyys ja loukkaantuminen kuuluu jokaisen urheilua enemmänkin harrastavan elämään, mutta se ei tarkoita että loukkaantumisen prosessi se on sisäisesti helppoa urheilijalle. Kysymykset kuten milloin pystyn jälleen harjoittelemaan, menetänkö tämän takia kisapaikan, uskooko kukaan minuun vielä tämän jälkeen, palautuuko kuntoni koskaan ennalleen ja pääsenkö koskaan toivotulle tasolle? Usein mukana on myös ikä, osa lajeista vaatii nuoren iän jolloin 3-6kk loukkaantuminen on iso prosentuaalinen osa harjoitteluajan menettämistä.

Kun urheilija sairastuu tai loukkaantuu ulkopuolisesti huomaamattomasti, esimerkiksi autoimmuunisairaus, mykoplasma, vaikeasti pitkittyny flunssa, matala vastustuskyky joka tuo sairastumiskierteitä paljon, niin se ei välttämättä näytä ja ole uskottavaa. Varsin huono tilanne syntyy etenkin silloin jos urheilijan lähimmäisestä tukijoukosta löytyy henkilö joka ei usko urheilijaa(valmentaja, ystävät ja perhe). Tässä tilanteessa syntyy nimittäin luottamuspula ja tämä vaikuttaa suunnattomasti suunnitelmallisuuden ja harjoittelun laatuun.

Itse olen sairastellut paljon viimeisen 6-7 vuoden aikana ja se on vaikuttanut hyvin monella tapaa urheiluuni ja elämääni. Lajin vaihto Alppihiihdosta ratsastukseen on yksi seuraus aikoinaan sairastamastani mykoplasmasta, jonka diagnosoimiseen meni niin kauan että ehdin syödä 6 väärää antibiootti kuuria ennen kun sain oikeanlaisen. Tämä antibioottiputki yhdistettynä vuosi aikaisemmin sairastettuun ylikuntoon onkin aloittanut tuskaisen sairastumisen kierteen, jonka ajatuksia, seurauksia ja tunteita avaan teille seuraavassa tekstin osassa.

The athlete and injury

I have been told many times in my life that "you are not injured", even if my capacity for training has been close to zero. Once I have broken my collarbone and in my eyes this seemed to be ok for people, it was a real injury and not being able to participate in trainings was acceptable. When we are injured in a way that can be seen, its easy to accept for people, but when its about an internal organ or our physical(psyykkinen) health and the injury cant be seen with the plane eye, it can easily bee seen as unwillingness to practice. Even if the person is burning of willingness to train.

When the injury is accepted in our surrounding its easier for us to deal with the situation. We usually get better support from friends, family and the team and we get to deal with the conflict going on in our mind. They can also show us to a professional if they can´t help us them self. Not being able to practice and being injured is a part of anions life that is doing sports more than just as a hobby, but it doesn´t mean that this is easy for the person going trough it at the time. Questions like when am I able to practice again, will I loose my competition spot because of this, will anyone have faith in me after this, will I be able to get back to the shape that I was in and will I be able to get to the level we were planing for? Often age is also a deal in this situation, some sports requires to be on top as really young and then a 3-6 months injury time can be a huge percentage lost from training time. 

 When we get sick or are injured in a way that doesn´t show outside, for example an autoimmune disease, mycoplasma, a long and difficult flue, a low immunity that brings a long circle of being sick often, it dosen´t always look convincing. The situation is especially unpleasent if there is someone in the persons supporters that doesn´t believe this, friends, family and coaches. In this situation you end up with a lack of confidence and this effects hugely the planing and quality of the trainings.

I my slef have been sick and injured a lot during the last 6-7 years and it has effected my sports and my life in many ways. Changing from Alpine skiing to riding is a resoult of the mykoplasma I had years back. It took the doctors a long time to diagnose this, so long that I had ate 6 wrong antibiotic prescriptions before I got the right one. This ammount of antibiotics together with an earlier overtraining has started an unplesent and painful sickness circle that has been tough on every aspect of life for me. More thoughts, consequences and feelings about this I will open for you in the next part of the text.