Fiilistelyä opitusta ja muistoja vanhalta tallilta

Viime viikonloppuna kävin pyörähtämässä sekä Horse Showssa että vanhalla tallillamme Veikkolassa Stall Sandbackenilla, katsomassa 1-tason koulukisoja. Horse Show on mahtava tapahtuma, jossa näkee upeita suorituksia ammattilaisilta ja saa mahdottomasti inspiraatiota omaan tekemiseen. Halusin kuitenkin hyödyntää viikonlopun fiilikset myös siihen että muistelen omaa ratsastus polkuani ja sitä tietä, jonka olen lyhyessä ajassa onnistunut kulkemaan. 

Viikonloppu alkoi lauantaina fiilistelyllä aurinkoisessa säässä Veikkolassa. Stall Sandbackenilla ja itselläni on paljon yhteisiä kokemuksia. Olen nuorena lapsena, alle 10-vuotiaana käynyt siellä ratsastustunneilla ja leirillä. Muistan kun sain yhdellä leirillä laukkakisaan tallin isoimman ja laukkailu innokkaimman hevosen, ja itse en silloin yhtään tykännyt hevosista. Tykkäsin vaan shettis Paavosta, pieni ja vaaraton. En muista miten kisa loppui, mutta muistan että olin kauhusta kankea, kun hevonen halusi mennä täysillä ja itse yritin vain himmata ja pysäyttää hevosen, mutta huonolla menestyksellä. 

10-vuoden laji tauon jälkeen  palasin tallille, äitini kautta joka aloitti ratsastuksen heti uudestaan kun minun alppihiihtoni loppui. Xette heppa, joka siis nyt asuu Ylästössä ja jolla itse ratsastan ja kisaan löytyi myös sitä kautta. Kun Xette tuli meille, se asui muutamanvuoden muistaakseni vielä Stall Sandbackenilla, jossa monet yhteiset kokemukset ja opit on saatu. Silloin me olimme vielä kokenemattomampia, ja pitkä tauko lajiin vaikutti myös, ja Xette osasi tarjota haasteita pöhkönä täysverisenä. Nyt ollaan itsekin opittu huikeasti, paljon enemmän on vielä opittavaa edessä, onneksi näin. Xettekin on rauhoittunut ja tervehtynyt erittäin upeaksi ratsastuskumppaniksi ja ystäväksi.

Oma ratsastus taso kun vielä on suhteellisen matala ja silmä osaa erottaa vain tietynlaisia virheitä ratsukosta, niin tykkään katsoa useasti myös matalemman tason-kisoja. Silloin oma silmä kehittyy, kun oikeasti vielä ymmärtää mikä meni hyvin, mikä huonosti ja osaa myös löytää syyn tapahtuneelle. Yritän tässäkin asiassa olla hyppimättä liian korkealle liian nopeasti, jotta ei jää tärkeitä oppeja välistä pois.

Sandbackenilla tallin henkilökunta on minulle erittäin tuttu ja olen saanut tytöiltä siellä mahdottomasti oppeja. Keväällä kävin estetunneilla siellä ja starttasin myös tallin seuran järjestämiin kisoihin tallilla, joissa sijoituttiin Japen kanssa toisiksi. Siitä se esteinto varsinaisesti alkoikin ja tähtäimessä on päästä estepuolelle mahdollisimman pian, sillä siinä sytyn henkiin ja saan toteuttaa itseäni täysin ja täysillä. Muistuttaa itseäni vauhtilajeista ja syöksylaskusta, jota rakastin allpihiihtopuolella.

Välillä pitää pysähtyä, nauttia ja katsoa taaksepäin. Elämässä tulee aina olemaan uusia haasteita, ja ratsastuksen parissa oppiminen on ikuista. On liian helppoa jäädä ajatukseen että en vielä osaa tarpeeksi ja että minulla on tuhannesti opittavaa jäljellä, se voi olla tuskainen tie. Muistetaan siis se matka joka ollaan tähän hetkeen tultu, mistä lähdettiin ja paljon ollaan jo opittu. Sen palapelin päälle voimme vastaanottaa uutta tietoa ja uusia kokemuksi, jotka joka kerta kasvattavat meitä ja antavat lisää omaan tietopankkiimme.

Kokemuksia Selkäklinikalta

Selkäklinikka -ammattitaitoista hoitoa

Olen kokeillut monenlaisia hoitoja, myös useampaa kiropraktikkoa. Kuten monella muullakin alalla, ei ole päivän selvää että hoito on laadukasta ja ammattitaitoista tai sopivaa juuri sinun kehollesi. Olemme kaikki erilaisia, ja tämän takia myös erilaiset hoidot sopivat eri ihmisille. Itse sain kuitenkin erittäin hyvää ja osaavaa palvelua selkäklinikalta.

Selkäklinikalla hoito alkaa tietynlaisessa hieronta laitteessa, jossa saa makoilla ja rentoutua.  Se valmistaa kehon tulevaa käsittelyä varten. Sen jälkeen oli vuorossa kiropraktikon käynti, jonka yhteydessä minua myös hierottiin. Selkäklinikalla on myös hierojan vastaanotto, ja he luovatkin hyvän ja toimivan ketjun yhdistämällä tarpeiden mukaan hieronta laitteen, kiropraktikon ja hieronnan. Nämä kaikki voivat kuulua yhteen hoitokertaan, jos tilanne sen vaatii.

Minulle teimme tällä kertaa kolmen kerran hoitosarjan, joka kesti 4 viikkoa. Jokainen hoitokerta oli erilainen, sillä kehossa tapahtui muutoksia jokaisen hoitokerran yhteydessä. Ensimmäisen hoitokerran jälkeen saimme jo pakarasta kivut niin hyvään kuntoon, että pystyin kävelemään normaalisti ilman että aivot joka kerta aktivoivat stressikierteen. Toisella kertaa saimmekin jo pakaran ja hartian kivut täysin pois, mutta selkä alkoi oireilla. Tämä tarkoittaa sitä että hoito toimii, keho vain joutuu tottumaan uuteen asentoon, joka on se oikea ja toivottu. Tämän seurauksena muut lihakset kipeytyvät kun ne eivät ole vielä tottuneet uuteen asentoon. Kolmannella kerralla käsittelimme rintarankaani, joka oli keksinyt mennä täysin jumiin ja tuottaa ikävää särkyä lapaluiden alle.  Tämä kipu on myös saatu pois, keho tuntuu hyvältä. Kuukauden aikana olen palannut hevosen selkään ja pystyn treenaamaan jo jotain joka päivä. Samanaikaisesti minulla pyöri myös fysioterapeutin ohjelma, jolla myös hieman vaikutusta kyseisiin oireisiin, akuuttien kipujen ja lukkojan poistamiseen auttoi kuitenkin vain selkäklinikalla käynnit.  

Käyt tutustumassa Selkäklinikkaan heidän nettisivuillaan tai facebookissa:

http://www.selkaklinikka.com

https://www.facebook.com/selkaklinikkahelsinki?fref=ts’

Tiedoksi myös, että nyt on tarkoitus vihdoin toteuttaa alkuperäinen suunnitelma ja julkaista yksi blogi teksti jokainen sunnuntai aamulla/aamupäivällä. Pyrin pitämään julkaisut suhteellisen lyhyinä, suurin piirtein tämän julkaisun pituisina. Toivon että tämä helpottaa sekä teidän lukijoiden että myös minun elämää, kun tiedetään millon tekstiä on taas tulossa:) Ensi viikolla tulee fiilistelyä entiseltä talliltamme Veikkolasta. 

Annika Schulman- ratsastajan kehonhallinta

Käyntiin sunnuntaina Annika Schulmanin rastastajan kehonhallintaa käsittelevässä 3-tunnin tilaisuudessa, äitini ja kummitätini kanssa. He myös ratsastavat, enemmän kuitenkin harrastajina lajin parissa. Tilaisuus oli  Sandbackan ratsastajat ry:n järjestämä. Tämä on seura johon kuulun. Hienoa että tällaisia tilaisuuksia järjestetään!

Annikalla oli paljon havainnollistavia harjoituksia. Jumppapallolla istuen kokeiltiin ja huomattiin kuinka paljon hengityksen muuttaminen, tai tiettyjen keskivartalon tai jalkojen lihaksien jännittäminen estää ihmisessä liikettä. Hengityksen lopettaminen tai keskivartalon jännittäminen lopetti pallon ylös-alas liikkeen täysin, vaikka liike tuli toisen ihmisen tekemänä jumppapallon päällä istuvan päätä painaen. Ratsastessa tämä liike tulee hevosesta. Toinen älyttömän havainnollistava harjoitus oli parin kanssa ”ratsastaminen”. Kuvassa näette kun Annika on yhden oppilaan päällä, tässä Annika on ratsastaja ja oppilas hevonen. Tässä pitikin sitten liikutella hevosta eteen ja taakse, kääntää jne. Ihme kyllä ihminenkin meni oikeaan suuntaan pienistäkin avuista.  Nämä havainnollistivat erittäin hyvin sen kuinka pienestä kosketusesta ja liikkestä on kyse hevosen- ja ratsastajan yhteistyössä. Ja hevonen on vielä monta tuhatta kertaa herkempi kuin ihminen.

Saimme myös hyviä neuvoja  ja kikka kolmosia alkulämmitelyihin, sekä muutamia erittäin hyviä venytyksiä keskivartalolle, jotka itse olenkin ottanut heti käyttöön!

Monet harjoitteet pohjautuivat samaan ideaan kuin mitä olemme Tikan Sonin kanssa tehneet, ja tämä oli erittäin mukava yllätys. Ratsastuksessa tarvittavia lihaksia tulee kehittää, ja itse pyrin tekemään nytten jokapäivä lyhyesti muutamia harjoitteita, jotka kehittävät uusia hermoratoja kyseisiin lihaksiin. Tekemällä vähän joka päivä keho oppii pikkuhiljaa löytämään nämä ”uudet lihakset”, ja lopputuloksena on se että opimme hallitsemaan ja käyttämään oikeita lihaksia, sillon kun niitä tarvitsemma. 

Hevonen on niin herkkä eläin, että pienenkin lihaksen turha käyttäminen tai käyttämättä jättäminen vaikuttaa ratsukon yhteistyön lopputulokseen..

Muistakaa että pienellä harkitulla harjoittelulla saa paljon aikaan. Muistakaa siis treenata myös ratsastustunnin ulkopuolella:)

Tässä vihreä pallo on rintaranka ja keltainen pallo lanneranka/lantio. Näitä kahta osaa tulisi pystyä liikuttelemaan niin, että toinen ei ota vaikutteita toisen liikkeestä. Lihakset menevät toisesta toiseen, ei helppo homma siis!










Tässä hieman erilaisia ylävartalon asentoja, joissa näkyy miten se vaikuttaa lantioon ja istuinluihin.










Tässä näkyy muutamia keskivartalon lihaksia. Sikspäkki-lihas on tykätty lihas, mutta ihmiselle kuitenkin se vähiten tärkeä. Valitsemmeko terveyden vai pinnallisuuden tässäkin?

Urheilija ja loukkaantuminen Osa 2 / Oma tarinani

Olen viettänyt elämäni eläen ja hengittäen urheilua, urheilu on ollut minulle kaikki kaikessa ja ainoastaan viimeisenä kolmena vuotena olen tietoisesti yrittänyt opettaa itselleni, että elämällä on muutakin tarjottavaa kuin urheilu. Olen onnistuneesti oppinut rakastamaan näitäkin asioita. Urheilu on silti se asia joka salpaa hengitykseni, antaa energiaa ja valaisee elämäni.

Haluan mainita että tästä kirjoittaminen ei ole minulle helpoin asia, ja siksi tulen myös todennäköisesti raapaisemaan vain pintaa. Viimeiset 3-4 vuotta ovat muuttaneet elämääni täysin ja ovat samalla olleet elämäni rankinta aikaa. Muutuin siitä että olin aina iloinen enkä ymmärtänyt masentuneita ihmisiä juuri ollenkaan, siihen että ymmärrän täysin masenuneita ihmisiä ja löydän itseni vieläkin aika-ajoin taistelemassa itseni kanssa että löydän uskon ja naurun elämälle.

Olen viettänyt 15-vuotta elämästäni haluten, uskoen ja toivoen että kilpailen maailmancupissa Alppihiihossa joku päivä, en kuitenkaan tiennyt että tätä päivää en tule koskaan näkemään. Viimeiset 4-vuotta alppihiihto elämästäni olivat täynnä terveysongelmia, sekä fyysisiä että psyykkisiä jotka tekivät niistä 4-vuodesta yhtä kovaa kamppailua sekä minulle, että kaikille jotka tekivät kanssani töitä. En ole koskaan katunut että panostin kaiken aikani alppihiihdolle, vaikka se tarkoitti terveyden, ystävien ja suhteiden menettämistä, sekä sen että en koskaan saanut normaalia kokemusta koulunkäynnistä. Pikemminkin löydän itseni vieläkin aika-ajoin ajattelemasta "miksi luovutin?". On olemassa selkeää faktaa että kehoni ei kestä harjoittelun määrää mitä huipulle pääseminen kyseisessä lajissa vaatisi. Alppihiihdossa (Suomessa etenkin) elää  uskomus ja ajatus että jos huipulle haluaa, siellä tulee olla jo n. 18-19 vuoden ikäisenä, tai unelman voi haudata. Tämä ajatus oli myös tungettu minun aivoihini.

Näen vieläkin ystäviäni jotka tekevät kovasti työtä tämän unelman eteen ja elävät sitä elämää josta unelmoimme. Vaikka he eivät olisi huipulla, he elävät silti tätä unelmaa, harjoittelua ja kovaa työtä, jotta kehittyvät alppihiihtäjinä. Urheilijan elämän ei tulisi olla pelkästään parhaimmistoon pyrkimistä, sen tulee olla sitä elämää jota rakastaa ja hengittää. Tämän minä sain oppia vasta myöhemmin, mutta olen iloinen että saan toteuttaa tätä uuden lajini parissa. Näen myös paljon potenttiaalia rastastuksessa. Jos on onnekas voi rastastuksessa kilpailla lähes koko loppuelämän, toisin kuin alppihiihdossa jossa huippu-uran saavuttaneenkin ura on suhteellisen lyhytaikainen ihmisen elämänkaarta ajatellen.

Muutin itse kotoota 14-vuotiaana Alppikouluun Tahkolle. Sairastuin heti seuraavana syksynä, mykoplasma viruksesta jothuen, joka meni huonoksi minun kohdallani. Tämän jälkeen en nähnyt enään päivää urheilun parissa ilman astmalääkkeitä, jouduin myös työstämään peruskuntoni takaisin lähes nollasta, jossa en usko koskaan vieläkään onnistuneeni, sillä sairauskierre kesti vuosia.

Päädyin myös ylikuntoon lukion alku vaiheessa. Tämä vaikutti terveyteeni suunnattomasti, en esimerkiksi saanut nukuttua öisin ja kuukautiseni loppuivat täysin. Kun nämä kaksi isoa terveys tapahtumaa laittaa yhteen, pahaksi mennyt mykoplasma ja ylikunto, päädyin noin 6-vuoden sairastelu kierteeseen. Viimeinen vuosi on ensimmäinen vuosi jolloin olen oikeasti tuntenut itseni terveeksi kaiken tämän jälkeen. Pystyin harjoittelemaan viimeiset puoli vuotta ilman suurempia ongelmia, muutaman kuukauden harjoittelin jopa yli 10 kertaa viikossa. En vieläkään samalla intensiteetillä kun aikoinaan, mutta olen erittäin tyytyväinen keäsn ja sen antamiin tuliksiin.

Nyt olen ollut loukkaantuneena 2 kuukautta. Lihas- ja nivel vammoja. Nämä oireet olisi varmasti alan ammattilainen saattanut tunnistaa jo ennenkuin oireet menivät näin pitkäkestoisiksi. Mutta olen kuitenkin perusterve ja uusi fysioterapeuttini on löytänyt syyt oireille, joiden taustat ovat monen vuoden takaiset.  Joten fiilis on tällä hetkellä positiivinen tulevaisuuden suhteen, vaikka unelmat vaativatkin mahdottoman paljon kärsivällisyyttä ja kovaa työtä:)