15. lokakuuta 2015

Annika Schulman- ratsastajan kehonhallinta

Käyntiin sunnuntaina Annika Schulmanin rastastajan kehonhallintaa käsittelevässä 3-tunnin tilaisuudessa, äitini ja kummitätini kanssa. He myös ratsastavat, enemmän kuitenkin harrastajina lajin parissa. Tilaisuus oli  Sandbackan ratsastajat ry:n järjestämä. Tämä on seura johon kuulun. Hienoa että tällaisia tilaisuuksia järjestetään!

Annikalla oli paljon havainnollistavia harjoituksia. Jumppapallolla istuen kokeiltiin ja huomattiin kuinka paljon hengityksen muuttaminen, tai tiettyjen keskivartalon tai jalkojen lihaksien jännittäminen estää ihmisessä liikettä. Hengityksen lopettaminen tai keskivartalon jännittäminen lopetti pallon ylös-alas liikkeen täysin, vaikka liike tuli toisen ihmisen tekemänä jumppapallon päällä istuvan päätä painaen. Ratsastessa tämä liike tulee hevosesta. Toinen älyttömän havainnollistava harjoitus oli parin kanssa ”ratsastaminen”. Kuvassa näette kun Annika on yhden oppilaan päällä, tässä Annika on ratsastaja ja oppilas hevonen. Tässä pitikin sitten liikutella hevosta eteen ja taakse, kääntää jne. Ihme kyllä ihminenkin meni oikeaan suuntaan pienistäkin avuista.  Nämä havainnollistivat erittäin hyvin sen kuinka pienestä kosketusesta ja liikkestä on kyse hevosen- ja ratsastajan yhteistyössä. Ja hevonen on vielä monta tuhatta kertaa herkempi kuin ihminen.

Saimme myös hyviä neuvoja  ja kikka kolmosia alkulämmitelyihin, sekä muutamia erittäin hyviä venytyksiä keskivartalolle, jotka itse olenkin ottanut heti käyttöön!
Monet harjoitteet pohjautuivat samaan ideaan kuin mitä olemme Tikan Sonin kanssa tehneet, ja tämä oli erittäin mukava yllätys. Ratsastuksessa tarvittavia lihaksia tulee kehittää, ja itse pyrin tekemään nytten jokapäivä lyhyesti muutamia harjoitteita, jotka kehittävät uusia hermoratoja kyseisiin lihaksiin. Tekemällä vähän joka päivä keho oppii pikkuhiljaa löytämään nämä ”uudet lihakset”, ja lopputuloksena on se että opimme hallitsemaan ja käyttämään oikeita lihaksia, sillon kun niitä tarvitsemma. 

Hevonen on niin herkkä eläin, että pienenkin lihaksen turha käyttäminen tai käyttämättä jättäminen vaikuttaa ratsukon yhteistyön lopputulokseen..
Muistakaa että pienellä harkitulla harjoittelulla saa paljon aikaan. Muistakaa siis treenata myös ratsastustunnin ulkopuolella:)


Tässä vihreä pallo on rintaranka ja keltainen pallo lanneranka/lantio. Näitä kahta osaa tulisi pystyä liikuttelemaan niin, että toinen ei ota vaikutteita toisen liikkeestä. Lihakset menevät toisesta toiseen, ei helppo homma siis!










Tässä hieman erilaisia ylävartalon asentoja, joissa näkyy miten se vaikuttaa lantioon ja istuinluihin.










Tässä näkyy muutamia keskivartalon lihaksia. Sikspäkki-lihas on tykätty lihas, mutta ihmiselle kuitenkin se vähiten tärkeä. Valitsemmeko terveyden vai pinnallisuuden tässäkin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti