Urheilija ja loukkaantuminen / The athelet and injury

Minulle on monesti aikoinaan sanottu että ”et ole loukkaantuneena”, vaikka kapasiteettini harjoitella on ollut lähes nollassa. Kerran on solisluu murtunut ja minun silmissäni tämä näytti kelpaavan ihmisille oikeaksi loukkaantumiseksi, ja harjoittelun poisjättäminen oli hyväksyttävää. Kun loukkaannumme näkyvästi on loukkaantuminen helppo nähdä ja ymmärtää, mutta kun kyseessä on sisäelin tai psyykkiinen sairastuminen, se saatetaan nähdä vain haluttomattomuutena harjoitella, vaikka urheilijan sisällä palaisi kova halu harjoitella.

Kun loukkaantuminen hyväksytään ulkopuolisessa ympäristössä, on urheilijan helpompi käsitellä loukkaantumista. Saamme usein tukea ystäviltä, perheeltä ja tiimiltämme sisäisten ristiriitaisten tunteiden ja ajatuksien käsittelyyn. He voivat myös ohjata ammattilaiselle, jos kokevat että heidan apu ja tuki ei ole riittävä. Harjoittelu kyvyttömyys ja loukkaantuminen kuuluu jokaisen urheilua enemmänkin harrastavan elämään, mutta se ei tarkoita että loukkaantumisen prosessi se on sisäisesti helppoa urheilijalle. Kysymykset kuten milloin pystyn jälleen harjoittelemaan, menetänkö tämän takia kisapaikan, uskooko kukaan minuun vielä tämän jälkeen, palautuuko kuntoni koskaan ennalleen ja pääsenkö koskaan toivotulle tasolle? Usein mukana on myös ikä, osa lajeista vaatii nuoren iän jolloin 3-6kk loukkaantuminen on iso prosentuaalinen osa harjoitteluajan menettämistä.

Kun urheilija sairastuu tai loukkaantuu ulkopuolisesti huomaamattomasti, esimerkiksi autoimmuunisairaus, mykoplasma, vaikeasti pitkittyny flunssa, matala vastustuskyky joka tuo sairastumiskierteitä paljon, niin se ei välttämättä näytä ja ole uskottavaa. Varsin huono tilanne syntyy etenkin silloin jos urheilijan lähimmäisestä tukijoukosta löytyy henkilö joka ei usko urheilijaa(valmentaja, ystävät ja perhe). Tässä tilanteessa syntyy nimittäin luottamuspula ja tämä vaikuttaa suunnattomasti suunnitelmallisuuden ja harjoittelun laatuun.

Itse olen sairastellut paljon viimeisen 6-7 vuoden aikana ja se on vaikuttanut hyvin monella tapaa urheiluuni ja elämääni. Lajin vaihto Alppihiihdosta ratsastukseen on yksi seuraus aikoinaan sairastamastani mykoplasmasta, jonka diagnosoimiseen meni niin kauan että ehdin syödä 6 väärää antibiootti kuuria ennen kun sain oikeanlaisen. Tämä antibioottiputki yhdistettynä vuosi aikaisemmin sairastettuun ylikuntoon onkin aloittanut tuskaisen sairastumisen kierteen, jonka ajatuksia, seurauksia ja tunteita avaan teille seuraavassa tekstin osassa.

The athlete and injury

I have been told many times in my life that "you are not injured", even if my capacity for training has been close to zero. Once I have broken my collarbone and in my eyes this seemed to be ok for people, it was a real injury and not being able to participate in trainings was acceptable. When we are injured in a way that can be seen, its easy to accept for people, but when its about an internal organ or our physical(psyykkinen) health and the injury cant be seen with the plane eye, it can easily bee seen as unwillingness to practice. Even if the person is burning of willingness to train.

When the injury is accepted in our surrounding its easier for us to deal with the situation. We usually get better support from friends, family and the team and we get to deal with the conflict going on in our mind. They can also show us to a professional if they can´t help us them self. Not being able to practice and being injured is a part of anions life that is doing sports more than just as a hobby, but it doesn´t mean that this is easy for the person going trough it at the time. Questions like when am I able to practice again, will I loose my competition spot because of this, will anyone have faith in me after this, will I be able to get back to the shape that I was in and will I be able to get to the level we were planing for? Often age is also a deal in this situation, some sports requires to be on top as really young and then a 3-6 months injury time can be a huge percentage lost from training time. 

 When we get sick or are injured in a way that doesn´t show outside, for example an autoimmune disease, mycoplasma, a long and difficult flue, a low immunity that brings a long circle of being sick often, it dosen´t always look convincing. The situation is especially unpleasent if there is someone in the persons supporters that doesn´t believe this, friends, family and coaches. In this situation you end up with a lack of confidence and this effects hugely the planing and quality of the trainings.

I my slef have been sick and injured a lot during the last 6-7 years and it has effected my sports and my life in many ways. Changing from Alpine skiing to riding is a resoult of the mykoplasma I had years back. It took the doctors a long time to diagnose this, so long that I had ate 6 wrong antibiotic prescriptions before I got the right one. This ammount of antibiotics together with an earlier overtraining has started an unplesent and painful sickness circle that has been tough on every aspect of life for me. More thoughts, consequences and feelings about this I will open for you in the next part of the text.

Kari Vepsä Demo

Käytiin tänä kesänä Kari Vepsän demossa ja pakko sanoa että paljon opittiin ja harjoittelu ohjelmakin muutti luontoa tämän jälkeen. Olen erittäin tyytyväinen että päätin mennä hevosen kanssa, enkä pelkästään katsojaksi, sillä näin minä sain paljon enemmän irti ja Xette sai kokea nämä maastakäsin tehdyt harjoitteet, joita ollaan sitten kotona tehtyt. Ennen Demoa Xetellä pääasiassa ratsastettiin, kyllä on juoksutettu liinassa, käyty maastakäsin maastossa ja hengailtu laitumella ja karsinassa yhdessä, mutta harjoittelua maastakäsin ei oikeastaan olla tehty. Demossa tuli nähtyä vapaanajuoksuttamisen tekniikka, erinäisiä siedätys harjoitteita sekä mitä lastaus saadaan sujuvaksi.

Demossa käynnin jälkeen lisäsin ohjelmaamme maastakäsittelyn. Jos oli mahdollisuus käydä tallilla kaksi kertaa, näistä toinen sisälsi maastakäsittelyn ja toinen ratsastuksen. Jos kävin vain kerran tein usein lyhyen maastakäsittelyn ennen ratsastusta. Koska kisoja oli tulossa, en ratsastusta oikeastaan vähentänyt, sillä minä itse tarvitsin ratsastus harjoittelut. Muuten olisin hyvin voinut tehdä suhteessa enemmänkin maastakäsittelyä.

Ero on ollut suunnaton sen jälkeen kun ollaan maastakäsittelyä lisätty ohjelmaan. Xeten halukkuus ja etenkin kuuliaisuus on parantunut. Yhteinen kommunikointi on parantunut, ja ratsastaessa apujen anto on huomattaavsti helpompaa. Kesän aikana on myös edetty Xetelle vaarallisista ja ratsastajille epämiellyttävistä/mahdottomista maastolenkeistä, siihen että käymme yksin maastossa ja pystymme kävelyn lisäksi ravaamaan ja laukkaamaan täysin rauhallisin mielin ja tietäen että Xette kuuntelee ratsastajaa. En pysty edes kuvailemaan kuinka mahtava tämä tunne on!

Olemme vaihtaneet tallia keväällä, joten asuinpaikalla ja ymäpäristöllä on varmasti myös osuutta asiaan, mutta suurin muutos on tapahtunut maastakäsittelyn aloittamisen jälkeen. Xette ei varsinaisesti ole sosiaalinen, läheisyyttäkaipaava ja mielipiteitä möläyttelevä tamma, mutta yksi päivä kun kävelimme kentältä tallille ja istuin satulassa niin Xette kääntää tyhjään tarhaan ja kävelee kylmän viileesti sen keskellä. Minä vain hämmästelen aivan ihmeissään, mutta annan kävellä. Tämä tarha on se tarha jossa irtojuoksutusta ja muuta maastakäsittelyä on toteutettu, ja jossa emme koskaan käy satulaselässä puhumattakaan ratsastaja selässä. Joten selkeästi nämä maastakäsittely tunnit ovat hevosenmielestä olleet mukavia ja hän haluaa niitä lisää.

Suosittelen kaikille tekemään maastakäsittelyä useamman kerran viikossa, vaikka aina hieman ennen ratsastusta ja yksi tai kaksi treeniä pelkästään tätä. Tulet nauttimaan yhteishetkistä huomattavasti enemmän kun lisäät tämän ohjelmaan, itseltäänkin säästyy aikaa kun ei aina tarvitse satuloida ja olla ratsastus tamineissa;) Lainaten Vepsää ” Jos sinulla on vain vähän aikaa tallilla, tee mielummin maastakäsittelyä kuin ratsasta”

English

This summer we went for Kari Vepsäs demo, and I have to say that we learned a lot and even the nature of our training program changed after this. I´m really happy that I decided to participate with the horse, and not just go to see it by my self, cause like this I got a lot more out of it and Xette got to experience these groundwork trainings that we have since done at home. Before this demo Xette was mainly ridden with, and yes we did lunge her with a line, went for walks in the terrain from the ground and spent time together with her in the stable and on the field, but no real groundwork was really done. In the demo I learned the technique for how to lunge her free, different methods of accustoming the horse to different sounds and movements and how to get the loading to the trailer.

After this demo I made the groundwork a part f our weekley training program. If there was a possibility of going to the stable twice a day, the other one of these would be groundwork and the other one riding. If I only went one time to the stable I would usually do a short time of groundwork before riding.Because there was comeptitions coming up, I didn´t take down on the riding, because I myself needed this training hours. Otherwise I could have done in proportion even more groundwork.

The difference has been enormous after we made the groundwork a part fo the program. Xetes willingness and how she is listening is better. The common communication is better and while riding giving aids is considerably easier. During this summer time we have also gone with Xette from terrain rounds that are scary for her and uncomfortable/ impossible for the rider, to the point that we go alone in the terrain and on top of walking we can do trot and canter with a peacefyll mind and knowing that Xette is listening to the rider. I can´t even tell you how amazing this feeling is!

We have change the stable last spring, so for sure the new home and environment also plays a role in all of this, but the biggest change ahs happend after starting the groundwork. Xette is not really a social friend, who want to be close and tell her oppinions, but one day when we were walking down the stable from the training place and I was sitting in the saddle and Xette turns towards the empty corral and just walks like its normal to middle of it. Im just sitting there amazed, but let her walk there. This is a corral that we have been doin free lungine and other groundwork training and where we never come with the saddle and especially no one riding the horse!! So clearly these groundwork sessions has been nice if u ask the horse, and she wants more of them.

I recommend everyone doing groundwork a few times a week. For example a bit before riding and then ones or twice of training only of this. Your gonna enjoy your common moments so much more when you ad this to your program. And you save time not needing to always be in riding clothing and saddeling the horse;) Quoting Vepsä " If you only have a little bit of time, do groundwork instead of riding"

Tuusula Kisat/ Competitions

Aika rentää ja tässä hieman kuulumisia viimeviikon kisoista. Kirjoittelen jälleen ensiviikolla uusia ajatuksia:)

Time flies, here you have some greetings from the last weeks competitions. I´ll write more thoughts again next week:) 

Seuraa myös/ Follow also in Facebookissa: https://www.facebook.com/RamandaAnderssonRiding

Lauantain kisat oli hieno päivä. Nautittiin paljon ja jälleen kerran opittiin ja saatiin uusia ajatuksia joita pitää lähteä palottelemaan, jotta oppii lisää. Matkat ja lämmittelyt meni hienosti, mutta kun tuli miedän vuoro ja päästiin maneesiin kisapaikalle (lämmittely tapahtu ulkona), niin maneesin seinällä oleva peili ja tuomarin pääty oli äärimmäisen vaarallinen Xeten mielestä. Jotan suoritus ei sujun ollenkaan hyvin. Minut on opetettu että kun hevonen pelkää, sitä ei saa pakottaa, ja näin toimin ihmisten ja eläinten kanssa. Joten suoritus koostui 1) anna hevoselle mahdollisuus rentoutua 2) suoriudu radasta mahdollisimman hyvin, joten rata mentiin jotenkin linjojapitäien läpi, mutta muotoon ei päästy ja tämä luokka sen tietenkin vaatii. Mukava tuomari ja hyvä tiimi piti kuitenkin fiiliksen yllä, pienen pettymyksenkin jälkeen. Minulle kerrottiin kuitenkin myös että jo se että pystyy kisaamaan tällä hevosella on hieno suoritus ja se että sijoitin hevosen ensimmäiseksi enkä pakottanut hevosta on hienoa työtä (ei helpoin suorius kilpaviettiselle mielelle jättää suoritus ja tulos sivuun suorituksen aikana), joten taidan olla erittäin tyytyväinen kesällä tapahtuneeseen edistymiseen:) Kiitos upealle apujoukolleni!!

English

The competition day on saturday was a great day. We enjoyed it a lot, we learned a lot and we got new ideas that we need to start to analyze so we can learn more. The trip and worming up went really well, but when it was our turn to compete and go into the manége (worming up was outside) the mirror on the wall and the end where the judges sit was extremely dangerous in Xettes mind. So the performance did not go well. I have been trained that when the horse is scared, you don´t force it, and this is what I do with every human and animal. So the performance consisted of 1) give time to the horse to relax 2) manage the course as well as possible. So we did the course somehow, but to keep the more in form (real word for this?) was not possible, and in this class its already of course required. The pleasant judge and my good team kept the feeling high, even after a small disappointment. 

But I was told, that even to be able to compete with this horse is a good job, and to put the horse first, instead of forcing it, is a really good job (its not the easiest thing for a competitive mind to put on the side the performance and the resolute during the performance), so I guess Im happy about the progress that has happened this summer:) Thank you to the helping team!!