11. toukokuuta 2015

Fustra- harjoitusmuoto / Fustra- training


 Meidän tulee aina harrastaa muita urheilulajeja jotka tukevat ratsastusta. Kerron nytten yhdestä hyvästä muodosta ja myöhemmin kirjoittelen enemmän siitä miten näen että voimme käyttää urheilua tukena ratsastuksessa.

Kuulin talvella Fustrasta ja vihdoin pääsin kokeilemaan lajia ja olen aivan myyty lajista ja sen tuomista
mahdollisuuksista tukea ratsastusta. Kävin Varistossa Forever kuntoklubilla näytetunilla, pirteän personaltreinerin Cathrine Qvickströmin ohjaamana. Tässä treenimuodossa ollana vahvasti personaltreinerin kanssa tekemisissä, sillä tässä kehonhallinta on kaiken A ja O. Pääpainossa on keskivartalo, lavat ja hartiat. Ohjaaja seuraa urheilijan asentoa ja liikkeitä koko ajan ja  korjaa virheet heti. Lajissa tehdään pääosin kehonomalla painolla ja tarkoitus on oppia hallitsemaan ja käyttämään omia voimavaroja. Ei riitä että jännität lihaksen, vaan tarkoitus on etsiä lihaksesta sen kaikki voimavarat esille ja oppia  käyttämään tätä voimavaraa. Vaikka painoja ei käytetty kuin yhdessä liikkeessä näytetunnilla, huimat 5kg oli minulla silti hartiat ja keskivartalo arkana, ja erittäin treenatun tuntuinen olo seuraavana päivänä. Näytetunnin jälkeen seuraavana päivänä oli aivan mahtava fiilis ratsastaa kun oikeasti oli käsitys siitä mitä lihaksia jännittää jotta keskivartalon-, ja lapojen tuki pysyisi ja säilyisi ratsastettaessa. Itse teen keskivartalo treeniä ja lenkkeilen ainakin muutamia kertoja viikossa, mutta harjoittelu on yleisvaltaista ja keskivartalotreeni on koostunut isoista liikkeista ja pidoista. Jolloin itseasiassa lihaksen jännitys, puristus ja rentoutus ei ole osa liikettä samassa määrin kuin fustrassa, ja tämä tuo juuri sen eron tekemiseen mitä tarvitaan jotta osaamme hallita kehoa tarvittavalla tavalla kun
ratsastamme.

Suosittelen jokaikiselle ratsastajalle tätä laji. Halpaa se ei ole, mutta käykää näytetunnilla jonka hinta on 35e ja kokeilkaa ja ihastukaa. Itse olen päättänyt että tämä laji tulee oheislajiksi, mutta aloitan tekemällä liikkeitä kotona parhaimpani mukaan kunnes selvitän mistä tähän saisi taloudellisen tuen.

Lisä tietoa:
http://www.fustrafinland.fi  (Fustra Finaldin sivut, Fustrasta tarkempaa tietoa)
http://www.foreverclub.fi/fustra/ (Harjoittelu paikkoja Fustralle)

Jopa lapsille on liikuntaa ja lastenhuone.
Even for children they have sport and a playroom










Fustra- training

We should always have other sports on the side to support our riding. Here I tell you about my experience about one good one, and later on I will tlak more about how we can use sport to support our riding.
In winter time I heard about fustra and finally I was able to try it out, and I am absolutely sold that its a perfect sport on the side of riding. I went to Varisto Forever fitness club for a introduction class, where the amazing and positive personal trainer Cathrine Qvickström kept the class for me. In this  training form they work strongly together with the personal trainer, because body control is everything in everything. So the instructors follow the athletes posture and movements all the time and corrects errors immediately. In this sport they mainly work with the own bodyweight and the purpose is to learn to control and use your own resources. It is not enough just to tense the muscle, but the purpose is to find all the power in the muscle and then lern to use it. Although we didin´t use weights, except in one movement, inredible 5kg, my muscles were still feeling sore the next day and I knew I had been training well. The day after the class it was amazing to ride, because I really had the feeling of how to use the different muscles in my core and blades, and how to ceep the write position altogether. I do abdominal workout and jog at least a few times a week, but the training is more overall training and I do quite big movements and long holds when doing corea training. And in this case muscle tension, compression and relaxation is actually not a part of the movement in the same way as it is in fustra. And this is actually the difference that makes it possible for us to learn how to control our body the way we want while riding.
I recommend fustra for every rider. It is expensive, but please take a sample class thats price is 35e (in Finalnd) and try it out and get excited. I have decided that this sport will become one of the sports I do to support my riding. But I will start by doing the movements at home the beast way I can, until I can find some economical support for this.


Chech out the links above, under the finnish text, for more information. Youtube gives good videos and infromation about this amazing fustra!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti