24. tammikuuta 2016

2016 tavoitteet ja toiveet

Uusi Vuosi antaa aina mahdollisuuden pysähtyä, miettiä mennyttä vuotta ja luoda uusia tavoitteita. Itselläni tämä ajankohta siirtyi tammikuun puolelle, kun elämä oli niin hektistä vielä vuoden vaihteen yli. Mielestäni tällainen prosessi vaatii aina rauhoittumisen, jotta osaa aidosti kuunnella itseään.

Viime vuonna tein tarkan suunnitelman vuodelle 2015, johon kirjoitin ylös konkreettisia tavoitteita ja asioita joita halusin tehdä. Tänä vuonna tavoitteet ovat isompia, enemmänkin tiettyyn suuntaan ohjaavia. Pääsuuntia, joille ei niinkään voi asettaa konkreettisia tavoitteita, sillä tiedän asioiden muovautuvan oikein, kunhan työstän asioita eteenpäin.

Itse kävin läpi mitä kaikkea sain aikaan viime vuonna. Näihin olen tyytyväinen. Sain tästä potkua asettaa korkeita tavoitteita tällekin vuodelle. Vuoteen kuuluu myös konkreettisten tavoitteiden lisäksi enemmän rauhoittumista ja etenemiseen uskomista, ilman että tarvitsee hikipinnassa tehdä töitä unelmien eteen aamusta-iltaan.

Tavoitteeni

Opinnot
Olen kohta vuoden edistänyt kehitysmaatutkimuksen opintojani Helsingin yliopistolla. Nyt tiedän että tämä on minun paikkani, joten nyt hankkiudutaan Yliopistoon kirjoille, ja aloitetaan opintojen edistäminen vielä aktiivisemmin.  (4 vuotta on kokeiltu montaa alaa, ja myös hankittu 1 tutkinto, koulutettu hieroja,) Ihanaa kun tietää mitä haluaa!

Ratsastus

Ratsastus muovautui joka päiväiseen elämääni viime vuonna, asetin selkeät tavoitteet joiden eteen olen tehnyt kovasti töitä. Nämä unelmat ja tavoitteet ovat jääneet elämään kanssani joka päivä ja näen itseni työstämässä tätä unelmaa loputtomiin.
Haluan kehittyä hevosentuntijana, ratsastajana sekä haluan luoda isomman tarinan, jolla voidaan inspiroida ihmisiä.
Ratsastuksellisesti, haluan ratsastaa eri hevosia ja tärkeimpänä haluan päästä ratsastamaan estehevosia. Estepuoli on ollut jäissä jo hetken, tavoitteena on kuitenkin saada oma estehevonen, jonka kanssa voin säännöllisesti valmentautua ja päästä tulevaisuudessa hyppimään 120-130cm kisoja. 
Haluan myös oppia paljon hevosista, etenkin heidän luontaisesta kommunikaatiosta ja siitä, miten ihminen voi luoda paremman yhteyden hevosensa kanssa.

Ratsastukseni avulla haluan paremmin oppia tuomaan esille sen, paljonko töitä asioiden eteen saa tehdä, ja kuinka paljon itselläni tulee kokoajan haasteita eteen (terveys, oma-elämä, talous jne.) Haluan oppia hyödyntämään kokemuksiani niin, että ne oikeasti yltävät ihmisten luokse, levittämään inspiraatiota ja tohkeutta unelmoida. Itse uskon unelmiin ja rohkeuteen mennä päättömästi niitä kohti, olivat ne sitten kuinka älyttömän mahdottoman oloisia.
Tähän sisältyy some-toiminnassa kehittymistä, uusien yhteystyökumppaneiden etsimistä ja löytämistä, sekä rohkeus jakaa kokemukseni avoimemmin. Aito tarina on se juttu.


Oma-aika, Vapaa-aika.

Olen erittäin hyvä siinä että teen hommia liikaa, ja unohdan rentouden ja vapaa-ajasta nauttimisen. Tämä päätykin aina siihen että terveys menee ja pakottaa ottamaan iisimmin.
Vuoden tavoitteeseen kuuluukin arkeen hyvän rytmin löytäminen (työ, ratsastus, opinnot, vapaa-aika, ystävät/perhe).
Minulle aidot ystävyyssuhteet ja perhe ovat erittäin tärkeitä. Välimatkat ovat miellä pitkiä, mutta haluan tietoisesti panostaa näiden suhteiden hyvänä pysymiseen. Loppujen lopuksi, ne ovat meille ne tärkeimmät, kun elämä tuo haasteita eteemme.

Konkreettisesti
Konkreettisesti tiedän että haluan löytää ratsastustallin, jossa kehityn esteratsastajana. Haluan löytää uusia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa pääsemme rakentamaan ja jakamaan inspiroivaa urheilutarinaa. Haluan parantaa some-kanaviani: enemmän kuva ja video materiaalia, enemmän inspiroivia ja selkeitä julkaisuja, kanavien laajentamista ja niiden käyttämisessä kehittymistä. Haluan myös löytää toisen asunnon ystäväni kanssa aivan Helsingin keskustasta, jotta opiskelu ja urheileminen mahdollistuu yhtä aikaa.
Toivon myös some-kanavieni laajenevan lukijoiden keskuudessa sellaiseksi, että lukijat uskaltavat avoimesti kommentoida, vastata ja kysyä kysymyksiä. Olisi ihana luoda sivu, jossa yhdessä jaamme kokemuksia ja opimme toisiltamme.

Mitä tavoitteita ja unelmia sinä asetat itsellesi tälle vuodelle? Kerro se rohkeasti meille kommentoimalla:) Näin tavoitteesi on myös voimakkaampi, kun uskallat puhua siitä:)  



”Luo unelma, kävele sitä kohti ja usko siihen”
”Kannusta itseäsi ja muita”
”Ole rohkea, auta ja anna muiden myös auttaa sinua”

Rakkaudella,

Ramanda

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti