27. maaliskuuta 2016

SITS

Elämä on kokonaisuus. Urheilija on kokonaisuus. Näinpä tekemisemme tulee myös olla kokonaisvaltaista, jossa huomiomme nämä kokonaisuudet.

Juttelin HorseFair messuilla Annika Schulmanin kanssa ja perehdyin enemmän SITSIn toimintaan. Olen itse viimevuosina kiinnostunut enemmän ja enemmä kokonaisvaltaisesta valmenustavasta sekä CR-ohjaajien tavasta opettaa ja valmentaa. Itse kaipaan todella tarkkaa ohjaamista, haluan tai oikeastaan mieleni tarvitsee aina tiedon miksi jotakin tehdään, ja näistä syistä CR tekniikka toimii minun kohdalla erittäin hyvin. Messujen jälkeen innostuin oikein kunnolla näistä asioista, mieleeni juolahti jopa ensimmäistä kertaa että tuo CR 1-tason ohjaaja kurssi olisi todella kiinnostava käydä, sillä tykkäänhän valmentamsiesta todella paljon.
SITS ja Annika on tullut pikku hiljaa tutuksi viime vuosina. Olen käynyt aikoinaan Annikan pitämällä kehonhallinta “demossa”, Veikkolassa SBRn järjestämänä, sekä oma valmentajani on CR-ohjaaja ja tätä kautta Soni tekee samantyylist valmentamista ja tuntee tietenkin myös Annikan. Soni olikin messuilla SITSIn ständillä ohjaamassa istunnankorjauksia satulassa, joka heidän ständillään oli.  Kävitkö mahdollisesti kokeilemassa?

Kun käytte SITSin sivuilla, huomaatte että asiaa on monenlaista ja monelle asiakaskunnalle. On tapahtumia yksilöistä- ryhmiin, on aiheita henkisestä kasvusta- ratsastus täydennyskoulutuksiin. Aluksi tämä voi tuntua hieman sekavalta, mutta näillä kaikilla on yhteys. Annikakin koki messuilla, että nyt kun hän oli esillä monella erilaisella ohjelmalla eri lavoilla useasti, katsojatkin alkoivat ymmärtämään aiheiden yhteyttä ja uskalsivat tulla kysymään “Hei miten tämä asia oikein toimii, ja miten nämä linkittyvät toisiinsa?” Kiinnostuksen jyvä on kaiken alku ymmärryksellemme ja kysyminen usein ensiaskel kohti oppimista.
Urheilijan ja ratsastajan kokonaisuudessa on monta tekijää. Urheilijan tulee olla kunnossa niin henkisesesti kuin fyysisesti, ratsastuksellisesti on tärkeä kehittyä myös hevosen ja lajin syvempään ymmärykseen, näinpä valmennuksen tulisi olla kokonaisuus jossa valmentaja pystyy tukemaan urheilijaa näissä kaikissa asioissa. Aina valmentaja ei voi, eikä hänen tarvitsekkaan olla jokaisen osa-alueen asiantuntija, mutta valmentajan tulee tunnistaa omat heikkoudet sekä vahvuudet ja tarpeen tullen hyödyntää ulkopuolista apua urheilijalle, hänen kehitystään ajatellen.

Opin tie on pitkä, se on vain loputon. Oman paikan löytäminen vie aikaa, joten antamalla itsellesi aikaa, jatkamalla paikkasi etsimistä ja anteeksiantamalla itsellesi omat virheet ja vaikeat hetket, voit kehittyä vahvemmaksi ja löytää oman paikkasi tässä isossa kokonaisuudessa. On hienoa nähdä, että joku panostaa kokonaisuuteen, niin itsensä kanssa kuin yrityksensä palveluissa. Käy tutustumassa SITSin sivuihin, mieti muistatko itse huomioida tekemisesi kokonaisvaltaisesti. Etsi ideoita ja aloita uusi kehittymisen polku jo tänään. Tämmöistä urheilu, etenkin ratsastus tarvitsee enemmän. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.


Positiivisena yllätyksenä, Annikan talli ei sijaitse edes kaukana Helsingistä. Pitää ehdottomasti käydä paikkaan tutustumassa, ja keväällä käydä jollakin viikonloppu kurssilla syventämässä tietoja.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti